Olin siis vihdoin Ranskassa! Ranska on kallis maa enka kieltakaan osaa. Tavoitteena ei ollut tutustua kulttuuriin ja nahda nahtavyyksia. Tahdoin vain nopeasti Ranskan lapi!! Nopeasti, mutta aioin liftata koko matkan!! Ei busseja niinkuin Espanjassa!! Ehdottomasti ei Pariisiin eika lansirannikkoa, vaikka se olisikin suorempi. Olin jo nahnyt Bordeauxin. Aioin menna itapuolta pitkin.

Paun lahella jossakin kylassa

Oli jo ilta, ku belgialaiset jatti mut pikkukylaan. Ajattelin menna hotelliin yoksi. Parempi olla sisalla yota, kun on kerta kipea. Aaneni oli vain vaivaista pihinaa ja sekin kovan tyon takana. Loysin hotellin. Tai niin ainakin luulin. Siina oli joskus ollut hotelli, mutta ei enaa. Ainoastaan kyltti oli jaljella. Ravintola ja tupakkakauppa siina oli edelleen. Vai niin. Juodaan sitten kuppi teeta. Kysyin onko lahella toista hotellia. 4km paassa on yksi. Jaaha. Hamara alkaa laskeutua. Busseja ei tietenkaan kulje pikkukylassa tahan aikaan. Mitas nyt tehdaan? Kai ma sitten vaan yritan liftaa eteenpain seuraavaan kaupunkiin ja jos en saa kyytia, niin yritan loytaa ulkoa jonku suojasan paikan ja toivon, ettei sada. 

Lahin kavelemaan. Kuvittelin, etta Lourdes on sopiva suunta. Ranskan kartta oli yhta loistava kuin Espanjan kartta. Teita ei juurikaan nakynyt, paikannimet vain. Oli mulla myos se Euroopan kartta. Se oli selkeempi, mutta koko eurooppa A4 kokosena ei ole kovinkaan tarkka kartta. Lourdesin sijasta valitsin Pau:n suunnan, ihan vaan koska tuntui silta. Pian mut noukki kyytiinsa opettaja-nainen. Han oli menossa Pauhun ystavansa kanssa katsomaan elokuvaa. Me kaytiin hakemassa ystava kyytiin ja ajettiin Pauhun. Kysyin, mita ne on menossa kattomaan. Iranilaista leffaa. Kysyin saanko tulla mukaan. Sainhan mina. Elokuvateatteri oli elokuva-arkiston kaltainen "erilainen" leffateatteri, ei Hollywood-leffoja eika leffoja myoskaan dupattu!! Se ei sinansa auttanut, koska elokuvassa puhuttiin arabiaa ja tekstitys oli ranskaksi. Kirjotettu ranska on kuitenkin paljon helpompaa ymmartaa varsinkin kuin kuvat kertovat viela oman osuutensa. Ymmarsin ainakin leffan idean. Siina oli pariskunta joka haki eroa. Heilla oli 12-vuotias tytto. Aiti olisi halunnut lapsen itselleen, mutta ei saanut, koska lapsi oli alle 15-vuotias. Miehella oli isa, jolla oli Alzheimer ja isaa piti hoitaa. Elokuva pyori sen ymparilla, etta miten arki saatiin rullaamaan kun nainen oli poissa. Miehen piti kayda toissa ja tyton koulussa ja joku tarvittiin hoitamaan isaa. Se leffa toi mieleen Marokon ja sen kaaosmaisuuden. Tykkasin leffasta, se oli ajatuksia herattava. En ois ite koskaan keksiny menna kattoo sellasta leffaa.

Yopaikkakin hoitui. Oisin saanut Pausta yopaikan kyyditsija-naisen pojan luota. Pojalla oli kylla kavereita kylassa. Toinen vaihtoehto oli menna kyyditsija-naisen ystavattarelle yoksi eli palata pikkukylaan ja herata aikaisin aamulla, koska naisella oli toita. Itse kyyditsija-naisellekin olisin paassyt, mutta han asui kuulemma ihan landella, etta sielta on vaikea liftata. Ma paadyin kyyditsija-naisen ystavattarelle. He olivat molemmat niin mukavia ja rauhallisia. Mua ei kipeena huvittanut menna nuorison kotibileisiin (enka muutenkaan oo mikaan bileihminen) ja aamulla oli muutenki hyva nousta aikasin jatkaa matkaa.

Se nainen oli tosi ystavallinen ja aika samantyylinen kuin ma. Kavi joogassa, soitti pianoa ja soi luomuruokaa. :) Me katottiin yhessa karttaa. Se kertoi, minne mun kannattaa menna. (ma oisin lahteny ihan vaaraan suuntaan huonon karttani takia) Sain jopa kartan silta! Tosin se oli mac donalds ilmaiskartta vuodelta 1995...Mitapa siita, siina nakyi ainaki tiet eika vaan hamaria haamuteita ja nimia niinku mun kartassa!

Aamulla oli seiskan aikoihin heratys. Nainen oli laittanut mulle aamupalaa ja antoi mulle evaita mukaan ja viela ajoi mut sopivaan liftipaikkaan, vaikka sen tyokaverit odotti sen luona (ne oli menossa koulutuspaivaan yhessa). Eiku matkaan vain!

Toulouse

Eipa hirmusen pitkasti tullut liftattua. Pausta Toulouseen on noin 200km. Mun kyyti jatti mut Toulousen laidalle lahelle motaria paikallisen "sittarin" eteen. Ma kavin ostamassa ruokaa (voi ei, taasko pitaa syoda!-fiiliksella) ja sitte mietin, miten paasen keskustaan. Autoja meni neljaan eri suuntaan. Menin kysymaan nuorelta parilta autosta, etta tietaako ne, missa ois bussi keskustaan. Ne oli sattumoisin itse menossa sinne, joten paasin kyytiin! Ne puhui sujuvasti vain ranskaa. Me saatiin kuitenkin juteltua, etta ne kysyi minne oon menossa. Sanoin, etta mun tarvis loytaa hostelli jostain. Tietaisko ne? Ei tiennyt. Kysyin tietaako ne nettipaikkaa. Ei tiennyt mitaan, mutta sen sijaan ne sano, etta niiden kaveri puhuu englantia ja etta han tietaa. Selva, mennaan sitten sinne. Solen oli taman heidan kaverin nimi. Han puhui sujuvasti englantia ja silla oli netti kotona. Se kysyi, etta tiedanko couch surfingin. No tiedanhan ma, mutta en ma samaks illaks saa couch surfingista paikkaa! Se ehdotti, etta ma voisin jaada niille (se ja sen poikaystava) yoksi. Mikapa siina, kun kerta heidan luona jo olin ja vaikuttivat mukavilta! Solein kutsu mut mukaan joihinki illanistujaisiin, minne ne oli menossa. Ei, en tod.jaksa mitaan ryyppajaisia ja yokukkumista! Ma haluun vaan rauhaisaa lepoa!! Siispa kysyin kohteliaasti saanko jaada sinne nukkumaan, koska olen vasynyt ja viela vahan kipea. Sainhan mina. Solein sano, etta sen poikaystava tulee siina 12 aikoihin yolla toista, mutta etta se soittaa sille, ettei se hammasty, mita ma teen niitten sohvalla.

Tuli aamu. Ne olikin molemmat juhlinut ja myohaan oli mennyt. Soleinin poikaystava oli puoliks marokkolainen ja puoliks jostain muualta arabimaasta, mutta kasvanut Ranskassa. Se ei ollut uskonut ensin Soleinia, kun han oli kertonut "Meilla on kotona suomalainen tytto nukkumassa." luuli, etta oli vitsaillut. No sitte ku se oli uskonut, niin se oli pelastynyt, miten Solein on jattanyt ventovieraan sinne yksin! Soleinin ystava oli kuulemma rauhoitellut "Ala huoli, se ei juo (alkoholia) ja se soi luomujugurttia, kun ma lahdin." Nain oli siis Soleinin poikaystava rauhoittunut ja he olivat jatkaneet juhlimistaan samaan aikaan kun ma kuorsasin sohvalla. Jokatapauksessa, aamulla ma pohdiskelin lahtoa Montpellieriin. Kun Solein heras, niin kysyin, mika ois paras paikka menna liftaa. Selviskin, etta Solein ja sen poikaystava on sina paivana menossa Montpellieriin tapaa niitten kaveria! Solein ei ollut sanonu sita mulle aiemmin, kun se oli luullu, etta ma meen itapuolta pitkin nopeinta reittia Britteihin. Kysyin millon ne on lahossa. Se sano, etta kun on aamupala syoty ja aamutoimet tehty, parin tunnin kuluessa. Olin, etta jee!! Tunti meni ja toinenkin...kolmas...neljas...viides...Jos oisin tienny, niin oisin menny kattoo, millanen Toulouse on, enka vaan kokkiny sisalla!! Kaiken kukkuraks Soleinin kaveri Montpellierista ei ollutkaan enaa varma kerkeaako se nakemaan. Eli ne ei oiskaan lahossa. Voi v***u!!! Oli jo iltapaiva ja myoha lahtea liftaamaan. Solein ehdotti, etta oisin niiden luona toisen yon. Eika! Kai mun on pakko. Kuitenkin Solein ja sen poikaystava paatti lahtea Montpellieriin, koska silla oli paha mieli mun takia ja se sano, etta voihan ne menna telttailee ja muuten vaan kattoo kaupunkia. Joten me lahettiin. Soleinin auto oli laheisella parkkiksella. Soleinilla ei ole tapana pitaa auton ovia lukossa, koska se ajattelee, etta jos joku haluu varastaa jotain sisalta, niin ne rikkoo ikkunat. Joten jos ovi on jo auki, niin ehka ikkunat saastyy. Niin, onhan sekin tapa ajatella asioita.

Montpellier

Me, mina, Solein ja sen poikaystava, kaytiin yhdessa kahvilla. Olin vaihteeks yopaikkaa vailla ja kello oli kuitenki jo noin 18. Solein, sen poikaystava ja mina mentiin turisti-infolle, joka ei ollut auki, mutta siina oli kartta johon oli kirjotettu hotelleja ja jopa yks hostelli. Huom! Hostelli on ranskaks auberge de jeunesse, ei hostelli!!! Yritin selittaa Soleinille, etta se on enkuks youth hostel, mutta se jotenki aina kuuli sen "hotel" ja kuvaili mulle millanen on auberge de jeunesse. Ja ma kuvailin, mika on hostelli...Jokatapauksessa, kartalta loytyi yksi hostelli ja se oli vain kilsan paassa. Ma lahin suunnistaa sita kohti. Solein ja sen poikaystava lahti omille teilleen. 

Kadulla tuli vastaan toinen reppureissaaja. Se naytti silta, etta seki on ettimassa hostellia. Niinkuin olikin. Silla oli suunnitelmat muuttunut tai jotain, jokatapauksessa silla oli joku syy, miksi se ei ollut varannut etukateen hostellia (ma suoraan sanottuna petyin, kerkesin jo aatella, etta nyt tapasin toisen seikkailijan, joka ei varaile etukateen mitaan, menee vaan) eika se ei tiennyt, missa ois hostelli. Mulla oli osote, joten me etittiin ja loydettiin hostelli yhdessa. Siella oli tilaa. Ma meinasin jaada hostellille lepailee, mutta tapasin meian huoneessa australialaisen tyton, joka oli yksin matkustamassa. Se oli puolen vuoden Euroopan reissulla. Kaikki matkat (jopa junat) oli varattu puoleks vuodeks ja seuraaviks kolmeks kuukaudeks oli buukattu yopaikat. Onhan sekin tapa matkustaa. Aika erilainen vaan ku mun tapa. Me mentiin sen tyton kanssa kaupungille. Tarkotus oli menna yomarkkinoille, australialainen tytto oli lukenut jostain, etta niiden pitas olla joka perjantai, mutta ainoo joka niista oli kuullut oli respan tyontekija. Sen ohjeiden mukaan ei loydetty markkinoille, eika jalankulkijoista kukaan tienny semmosen torin olemassaolosta. Ei se mitaan, kaveltiin. Montpellier oli natti paikka. Ihmiset oli aikamoisen hienostuneita, kavelivat kalliissa merkkivaatteissa. Kaupungin tunnelma oli silti rento. Me mentiin kahville. Uskokaa tai alkaa, mutta mun tilaama kivennaisvesi oli kalliimpaa, kuin viini!! Siis reilusti kalliimpaa!!

 

Vuorilla Floracissa Ranskaa

Aamu koitti ja mun tarkoituksena oli paasta Lyoniin. Olinhan kerrankin ollut jarkeva ja pyytanyt etukateen couch surfing paikkaa sielta. Montpellierista lahto ei kuitenkaan ollut niin helppoa kuin kuvittelin. Olin kartasta kattonu tien D17, joka menee pohjoseen pain. 2,5 tunnin etsinnan (huom.menin paikkaan bussilla!) jalkeen kun loysin tien, huomasin sen olevan yksisuuntainen, vaaraan suuntaan. Prkl!!  Muut pohjosen tiet on kaukana, menis toiset 2,5h. Tunsin itteni petetyksi ja kiukkuiseksi. Eiko Ranskasta paase millaan pois? Mahan halusin vaan nopeen lapikulkumatkan!! Ihan ku joku pelkkaa ilkeyttaan hidastais mun matkantekoa, niin etta mulla varmasti ois paha mieli! Vannoin pyhasti, etten ikipaivana mene enaa suuriin kaupunkeihin ainakaan Ranskassa aikomuksena liftata sielta pois!! Ihan liian tyolasta loytaa paikka!!

Kuten aina liftatessa, huonolla mielella on aivan turha yrittaa paasta eteenpain, se ei vain onnistu. Niinpa lahin kavelee kohti lahella olevaa puistoa. En jaksanu rinkan kanssa lahtee metikkoon. Tien vieressa oli parkkis puistoon menijoille ja parkkiksen vieressa nurtsi. Aika ankee nurtsi, pari puskaa ja kuivaa ruohoa, mutta parempi kuin ei mitaan. En ma pitemmallekaan jaksanu tarpoo. Oli tuulinen paiva, joten valitsin aurinkoisen paikan. Levitin makuualustan ja sitte vaan paikkareille! Jos unet vaikka tois hyvan mielen! Torkahdus ja sitten heratys siihen, etta on KUUMA!! Hikikarpalot otsalla kimallellen paatin, etta nyt riittaa nukkuminen. Eihan siina maantasossa mitaan tuule ja aurinko paahto taydelta teralta. Matkaan vaan taas! Ihmisia ei nakynyt ymparilla paitsi autoissaan, joten ei ollut ketaan kelta kysya, miten ma paasen pohjoseen. Jonku aikaa kaveltyani kuitenkin loysin tien pohjoseen. Jalleen kerran onni onnettomuudessa!

Kyyti vei mut vuoristoon. Se oli hassu kyyti. Nuori mies, joka keraili vanhoja kolikoita. Mun edessa oli laja kolikoita. Kun se kuuli, etta ma oon Suomesta, niin se sano, etta silla on siina kasassa myos Suomen kolikko. 1 penninen! Hah, enpa ois uskonu! Se tyyppi puhu hassusti, vahan monotonisesti ja lausui sanat hyvin huolellisesti ja korjasi, jos lausui vaarin. Se aina ilmoitti kuinka korkealla vuoristossa me ollaan. Se jatti mut Floraciin, pikkukylaan. Olin onnessani. Ah! Vihdoin raikasta vuoristoilmaa! Ei sada, joten voin nukkua taivasalla! Miten ihanaa! Loysin sopivan paikan tien vieresta metsasta. Sopivasti lahella tieta, mutta piilossa katseilta ja syrjassa kylasta. Sinne ei eksyis kukaan! Maa oli ruohotupsuja taynna. Ei se mitaan, kylla siina ihan mukava oli olla. Tyytyvaisena panin nukkumaan 21-22 aikaan. Mita sita pimeessa yksin muuta tekiskaan? Herasin n. 1.30 yolla kahinaan vieressa. Ensin ajattelin, etta varmaan siina joku hiiri rapistelee. Sitte muistin, mita liftikuski oli sanonut: Ranskassa on skorpioneja ja joitakin vaarallisia kaarmeita. Etta se on nahnyt vuoristossa mustan ison kaarmeen. Se kerto, etta yleensa ne kylla valttelee ihmisia. Tottakai olin tiennyt, etta Ranskassa on vaarallisia elaimia, onhan Suomessakin kyy-kaarmeita, mutta ei se oo estanyt mua nukkumasta taivasalla. Nyt tama ajatus myrkkykaarmeista kaappas mun mielikuvituksen. En uskaltanut luottaa siihen, etta vieressa on harmiton pikkuhiiri.  Ma aistin, etta me molemmat, elain ja mina, oltiin varuillamme, koska se ilmiselvasti pysahty kuulostelemaan. Kuului kahinaa, sitten oli hiljaista, kuului kahinaa, oli hiljaista...Se oli alle metrin paassa. Aani ei tullut lahemmaksi, mutta ei mennyt kauemmaksikaan. Eika se ollut tuuli. Oli aivan tyynta. Oli pilkkopimeaa, en nahnyt, mika mun vieressa oli, enka tiennyt haluunko tietaakaan. Mietin oonko leiriytynyt kaarmeen pesan viereen. Eihan ne yleensa viihdy ruohikkotupsujen seassa puiden alla, kaarmeethan tykkaa kivikoista, mutta ehka ranskalaiset kaarmeet ovat erilaisia...Voi olla! Miksi ei olisi! Enhan ma tieda mitaan Ranskan kaarmeista ja luonnosta! Mun mielikuvitus laukkas ja oli taysin vakuuttunut, etta vieressa on kaarme. Ekaa kertaa koko matkan aikana pelkasin. Ja paljon pelkasinkin! Rupesin miettimaan, miten epamukavaa ois, kun kaarme nielis mut kokonaisena. Ma huutaisin siella vatsahapoissa ja kuolisin hitaasti hapenpuutteeseen ja kerkeisin tuntea kuinka vatsahapot syovyttaa mut! Kamalaa! Aijoo, mutta nehan puree myrkkyhampaillaan saalistaan. Mutta ehka myrkkyyn ei kuolekaan? Ehka se vaan lamaannuttaa, niin etta tuntee ja tajuu kaiken, mutta ei voi teha mitaan! Ehka myrkky sattuu kamalasti! Kidun ja karsin!! Viela hirveempaa! Ei, en todellakaan aikonut jaada siihen nukkumaan. Ma puhelin itsekseni tai oikeemmin sille elaimelle "Ma en tee sulle pahaa, jos sa et tee mulle pahaa. Ma pakkaan akkia ja lahden pois. Sa saat jatkaa sun elamaasi taalla ja ma mun elamaani. Ma lupaan, etten hairitse sua enaa koskaan." jne. Valilla lauloin. Oli pakko, etten joutuis ihan paniikkiin. Valilla valaisin heinikkoa taskulampulla pelottaakseni otuksen pois.  Elain, oli mika elain oli, pysytteli lahella. Kuvittelin, etta se vaanii mua. Pakkasin hyvin nopeasti, tungin vaan kaikki suurin piirtein rinkkaan ja lahin laskeutuu pimeessa melko jyrkkaa rinnetta. Rinkka selassa, reppu edessa ja kadessa kangaskassi (kaikki ei mahtunu rinkkaan, ku en asetellu niita). Helpotuksen huokaus, olin autotiella ja hengissa! Seuraava kysymys olikin, minne menna pimeessa keskella yota? Kello oli jo yli kaks. Ei siihen aikaan mikaan respa oo auki ja jos onkin, pitas kavella pimeeta tieta ainaski kilsa. Kyla uinui levollisesti tietamatta mitaan mun kauhun hetkista. Edessapain nakyi valoa. Sinne!! Ei tata kauheaa pimeytta!! Kavelin tieta pitkin eteenpain. Pian vastaan tuli pikkunen valaistu puisto. Siella oli puistonpenkkeja, paatin odottaa siella aamua. Yritin nukkua penkilla, mutta uni ei ottanut tullakseen. Vieressa oli vessa, siisti ja iso julkinen invavessa, mietin, menisinko sinne nukkumaan. En mennyt. Kaarmeita en pelannyt enaa, mutta jos en pian saisi unta, niin multa vois menna hyvinkin taju. Kello oli jo lahes nelja. Hermostutti. Kohtaus viela tasta puuttuiskin! Aamuviiden aikaan ma paadyin menemaan invavessan lattialle punkkaamaan. Sain viimein unta. En montaa tuntia, enka kovin syvaa, mutta parempi kuin ei mitaan. Vihdoin oli aamu ja paasin jatkaa matkaa!

 Toursin ja Nantesin valissa pikkukylassa joka oli Bauge-kylan lahella

Lyon jai nakematta. Suunnitelmat menna itapuolta pitkin muuttuivat, koska sain piiiitkaan kyydin!! Yli 500km!! Christofferin kyydissa. Noin 40v. mies joka yha asui vanhempiensa luona ja jotenkin tuli kaappihomo mieleen ulkonaosta ja kaytoksesta. Samapa se. Meilla oli hiljanen matka. Christoffer oli vasynyt ja puhui huonosti englantia, mutta oli ystavallinen ja mukava. Sen kotipaikka laheni ja tuli puheeks missa oon yota. Ma olin vaihteeks yopaikkaa vailla. Christoffer kutsui mut sen luokse. Mun periaatteena on, etta ei pida kieltaytya pelastusveneesta, joten suostuin kainosti ehdotukseen. Mitahan sen vanhemmat sanois? Millanen perhe silla on? Christoffer yritti soittaa sen aidille, etta se tekis ruokaa meille. Mietin, etta on kylla aika kummaa, ku sen ikanen mies soittelee aitille ja pyytaa laittaa ruokaa.

Vanhemmat osoittautuivat oikein mukaviksi. He asuivat maalla ja isa oli maanviljelija. Aiti kai kotirouva. Meilla oli lievia kommunikointiongelmia... Vanhemmat puhui vaan ranskaa ja Christoffer oli niin vasynyt toistaan, etta oli omissa oloissaan paljon + C. osaa vaan enkun alkeet. Tahan mennessa olin ollut reissussa 11 yota. Jatkuva reissaaminen vasyttaa. Aani oli vahemman kahea ja kurkku vahemman kipea, mutta olin yha kaukana terveesta. Eika lohduttanut paljoa tieto, etta Edinburghiin on viela n.1400km matkaa. Aamu oli harmaa ja vetta satoi. Olin nukkunut 13-14 tuntia, mutta olin yha vasynyt. Christofferin vanhemmat kutsuivat mut jaamaan sinne viela toiseksi yoksi. Jainkin mielellani. Mun vatsalaukkuhan oli kutistunut pikkuruikkuiseksi, eika mulla siksi ollut nalka, olin laihtunut 5 kiloa. Musta tuntui, etta Christofferin luona syotiin koko ajan. En kehdannut kieltaytya, vaikka ma luulin vatsalaukkuni rajahtavani ruoan yliannostuksesta. Mut naa vatsalaukunvenytyspaivat oli oikeesti ihan hyvaks vaan. Christofferin luona vietettyjen paivien jalkeen alko ruokahalu kaantya kohti normaalia. Sina iltana Christofferin aiti leipoi omenapiirakkaa ja kinkkupiirakkaa ihan vaan mua varten! Mulle evaaksi. Ei ne mitaan vatsatautiruokaa ollut, mutta olinhan ma jo paljon paremmassa kunnossa, sitapaitsi olin tosi otettu ja ne maistui hyvilta. :)

Herasin aikasin, halusin paasta akkia pois Ranskasta! Kukaan ei ollut viela hereilla. Ajattelin kavella tienlaitaan liftaamaan. Hiippailin hiljaisessa talossa, etten herattais ketaan. Kylla ma heratin. Christofferin aiti heras ja heratti Christofferin mun vastusteluista huolimatta. Christofferin aiti halus Christofferin ajavan mut sopivaan liftipaikkaan. Mua nolotti! Tiesin Christofferin olevan pois toista ekstrapaivan, koska se oli niin poikki, tehnyt liikaa toita. Lahella loppuunpalamista luulisin. Jokatapauksessa sain kyydin monen kilsan paahan isommalle tielle.

Caeniin matkalla, Ranska

Olin Caenissa kaksi yota hostellissa. Oisin paassyt Renelle, n.55-vuotiaalle miehelle yoksi, mutta en halunnut enka luottanut siihen tarpeeksi mennakseni sen luokse. Itseasiassa kavin sen luona. Se otti mut kyytiin. Juteltiin niita naita. Kerroin, minne olin menossa. Taas tuli puheeksi yopaikka. Eihan mulla taaskaan sellasta ollut tiedossa. Se kertoi, missa asui ja ehdotti, etta voisin tulla sen luo yoksi. En halunnut. Ei se johtunut siita, etta oisin tuntenut oloni uhatuksi Renen seurassa. Olin vaan vasynyt matkaamiseen ja halusin olla pari yota samassa paikassa, hostellissa. Ilman etta tarvitsisi seurustella tuntemattomien kanssa. Rene ehdotti, etta me voitais kayda sen luona syomassa, kun se oli juuri kaupasta tulossa, ja sitte se heittais mut Caeniin, minne olin siis matkalla yoksi. Suostuin ehdotukseen, koska Caeniin oli pitka matka ja liftaus saattais kestaa pitempaan kuin ruoanlaitto.

Me saavuttiin Renelle. Silla oli kakskerroksinen talo ja iso autotalli. Se harrasti moottoripyorailya. Se oli eronnut mies, jolla oli yks aikuinen poika. Se naytti kuvia sen entisesta vaimosta ja sen pojasta. Mulla heras epailykset miehen luotettavuudesta, kun nain keittion kellon. Kellon taustalla oli naisen peppu. Ja sitten oli joitain tyttojulisteita. Ja "hupaisa" muovinen tissikoriste-esine. Olin hyvin varuillani. Rene ei ilmeisesti huomannut mitaan. Se sano, etta voin nukkua tai kayda suihkussa silla aikaa ku se laittaa ruokaa, ihan miten haluun. Ma en todellakaan aikonut riisua vaatteitani siina talossa enka menna maate!! Se oli toka kerta kun mua pelotti matkalla. (toinen oli se kaarmepelko vuoristossa) Mietin, pitasko mun vaan paeta. Olin pienessa kylassa, minne pakenisin? Mut sais helposti kiinni. Toisaalta mies kayttayty tosi asiallisesti eika se millaan lailla flirttaillut tai vihjaillut mitaan. Sitte se pyys mut autotalliin. Se oli aiemmin kertonut, etta se hakee huomenna sinne asuntovaunun ja sen pitas tehda tilaa autotallissa sille. Kavelin joka paikkaan kannykka kadessa ja olin jatkuvasti valmiina juoksee karkuun. Ei se pyytanyt apua tavaroiden siirrossa. Istuin vaan autotallissa ja kattelin, ku se jarkkaili tilaa asuntovaunulle. Sitte mentiin sisaan ja syotiin kalaa. Me puhuttiin niita naita. Seinalla oli leikkimerirosvomiekka (myos epailyttavaa! samoin kuin paakallokannykkalaukku, joka roikku keittiossa ja merirosvopeitto vierassangylla). Kysyin tykkaako se merirosvoista ja osoitin miekkaa. Se nauroi ja sanoi, etta se on saanu sen lahjaks kavereilta samoin kuin seinalla roikkuvan kellon. Mun mieleni keveni hieman. Voihan olla, etta se valehtelee, mutta ehka ei. Mies pahotteli, ettei silla ollut konetta eika nettia, etta oisin voinut katsoa hostelleja Caenista. Keskusteluissa selvis, etta ma oon toka nainen siella kahteen vuoteen. Kaks vuotta sitten sen vaimo lahti. Se halus, etta ma kirjotan mun nimeni ylos. Kirjotin, se laitto sen seinalle, missa silla oli muitakin lappuja. Ruoan jalkeen tuli lahdon aika. Aiemmin oltiin tultu pakulla, nyt han siirsi tavarat pikkuautoon. Sitten matkaan. Mies heitti mut Caeniin, mika ei ollut ihan lyhyt matka, joku 60km. Ihan vaan silkasta ystavallisyydesta. Caenissa se tarjoutu odottamaan, etta loydan nettipaikan ja hostellin, jotta se vois ajaa mut hostelliin, ettei mun tarvi roudaa rinkkaa ympariampari, varsinkaan kun en ees tiennyt, missa on nettipaikka. Kieltaydyin tarjouksesta. Halusin huoahtaa ja olla yksin rauhassa. Tama mies kuuluikin siis luokkaan "Vanhemmat miehet, eivat ole vaarallisia. He ovat tyytyvaisia jo siita, etta heidan luonaan tai edes kyydissa on nuori nainen. Siita on myos saatava todistusaineistoksi joko kuva tai nimi." Tollasia miehia oon tavannu ennenki liftatessa, Suomessa tosin viimeksi.

Caen, Ranska

Mun alkuperanen suunnitelma oli menna Calaisiin ja liftata sielta joko tunnelia pitkin meren ali tai laivalla meren yli Englantiin. Suunnitelmaan tuli muutos. Ranskan lapi meno oli kestanyt toivottoman kauan. Halusin vaan akkia Skotlantiin ja pysahtya huoahtamaan ja jarjestaa elamani unelmieni mukaiseksi. Katsoin karttaa jonka olin saanut yhdelta kuskilta. Eka mulla oli ihan vaan epamaaranen kartta, joka oli muste lopussa-tulostimella tulostettu. Sitten sain Mac Donalds kartan, joka oli vuodelta 1995. Sain viela uudemman kartan, se oli vuodelta 1998. Katsoin tata mun 13 vuotta vanhaa karttaani. Sen mukaan Cabourgista 20km paasta menee laiva Portsmouthiin Englantiin. Jos sielta ei enaa meniskaan (kukaan ei tuntunut tietavan laivoista Englantiin), niin sit pitas tulla 20km takas. Paatin ottaa riskin. Ensin kuitenkin Caen.

Ma olin siella myohaan ja rupesin ettii hostellia. Kaikki nettipaikat oli jo kiinni. Kavin yhesta kahden tahden hotellista kysymassa paljonko niilla maksaa yks yo. Aivan toivottoman paljon. Ma ku halusin vaan sangyn!! Ei tarvis olla ees sanky, mulle riittais turvallinen paikka nukkua!! Jatkoin matkaani. Menin toiseen hotelliin kysymaan voisinko kayttaa nettia, etta loytaisin tasta kaupungista hostellin. Mies oli ystavallinen ja etsi mulle hostellin ja antoi kartankin. Ma lahin kavelee. Kavelya kesti. Tein ylimaarasen kilometrin lenkin kun en tiennyt, etta katu, jolla hostelli on, on U:n muotoinen. (Kartta oli sen verran pieni, etta nain vaan ruksina, mista se mun hostellitie alkaa.) Niinpa ma kiersin koko U:n vain huomatakseni, etta hostelli on aivan sen U:n paadyssa. Olin ihan poikki. Saa luvan olla tilaa! Mutta ei oo nakojaan pihaovi auki...Mita ma nyt teen? Lysahdin istumaan. Istun ja odotan ihmetta. Ei oo uutta mulle. Se ihme kaveli portista sisaan. En ollut huomannut, etta vahan matkan paassa on portti. Siispa hostelliin!

Respa oli tietystki kiinni, mutta oli siina virkailija. Mies paasti mut hostelliin, mutta sano, etta ma olin onnekas, etta se oli toissa. Muut ei ois paastanyt mua sisaan respan ollessa kiinni. Se kysyi, mista tulen. Marokostahan mina. Selvisi, etta han on Marokosta kotoisin. Olin ilonen, etta virkailija oli marokkolainen, koska marokkolaiset ei niin valita virallisista saannoista. Olin myos onnellinen, etta kyseinen hostelli on ketjuhostelli. Siella on tiukat saannot. Ei siis mitaan teinien hulabaloo parteja tiedossa, vaan saan nukkua rauhassa!!  Vihdoin sankyyn!!

Caen osoittautui natiksi paikaksi. Hostellissa ei saa olla 10-15 valisena aikana (naita Ranskalaisia saantoja). Loysin joen ja loysin luomukaupan. Kivaa! Menin rannalle istuskelemaan. Musta ei tuntunut, etta multa puuttuis mitaan. En kaivannut mitaan. Ainoa miinus oli, etta tuntui, etta olin aivan toivottoman vasynyt. Tuntui, ettei auttaisi, vaikka nukkuisin viikon putkeen. Ruokavaliolla saattoi olla merkitysta tai jatkuvalla matkustamisella, miten vain, mutta lopputulos oli sama. Mua harmitti, koska Caenissa olis ollut paljon nahtavaa ja koettavaa, mutta nyttekin, kun pysahdyin paikoilleen paivaksi, niin vaan lepailin. "sitten myohemmin" - ajattelu paalla. Caenissa ollessa Edinburgh kuulosti kaukaiselta aikaa sitten unohdetulta suunnitelmalta. Mun elaman tarkotukseks oli muodostunut vaan paasta Englantiin jotenkin. Toisaalta olin niin vasynyt, etta pohdiskelin, etta mita jos jaiskin Caeniin hostelliin asumaan. Ei kauheen fiksua, mutta oishan sekin ajatus. Tyontekoa en jaksanut edes kuvitella. Kunhan vaan sais olla paikoillaan piiiitkaaan ja nukkua!!

Caenissa totesin, ettei lansimaat oo todellakaan hirveesti Marokkoa edella. Marokkolaiset pelkaa rikkoa Koraanin saantoja, eivatka kyseenalaista mitaan. Ranskassa pelataan rikkoa "ylhaalta paattajalta tulleita maarayksia" (sama Suomessa) Kaytannon esimerkki: Kavin Lidl:ssa ostamassa coca cola zeron (joo joo tiedan, ettei makeutusaineet ole hyvaksi!). Lidl:n edessa oli pyorea poyta ja kaks tuolia, jotka kuului viereiselle seniorijumppaklubille. Paikka ei ollut erityisen viihtyisa, maisemat Lidl:n parkkipaikalle eika jumppaan mennyt eika sielta tullut ketaan. Siihen paistoi kuitenkin aurinko ja ajattelin istua siihen juomaan kokista. Heti kun olin peppuni lykannyt penkkiin, niin ylakerran jumppaklubilta tuli mies huutamaan ikkunasta, ettei siina saa istua. Jaaha, no ei sitten. Kavelin tien toiselle puolelle istumaan kiviaidalle ja siina horpin kokistani. Nain siita sen penkin ja poydan. Koko sina aikana, mina horpin kokiksen ja kirjotin paivista, tuolille ei istunut kukaan ja jumppaan meni vaan kaks rouvaa. Jaaha, toiko siis oli parempi kaytto poydalle ja tuolille? Eiks nyt ois voinut kayttaa maalaisjarkeaan. Ei ilmeisesti. Liian pelottavaa.

Kaupungilta piti paasta takas hostelliin. Talla kertaa paatin menna bussilla. Kauan siina meni! Bussit kulki noin 45minsan valein. Eka bussi ei tullut, toka ei pysahtynyt, koska pysakilla oli toisia busseja ja kolmas jatti mut kolme pysakkia  liian aikasin pois. Ei tehda mun elamaa liian helpoksi ja mukavaksi!

 

Matka Britteihin

Ylos sangysta ja liftaamaan! Cabourgiin, josta ainakin 13 vuotta sitten meni laiva Portsmouthiin!! hipheijaa! Melkein perilla siis!

Cabourg oli kaunis paikka. Suorastaan hurmaava. Siella oli ihania taloja. Ne oli sekoitus brittityylia, ranskaa ja alppimajaa. Kaikista parhaat puolet otettuna. Liftikuski kertoi tyylisuunnan nimenkin, mutta oon autuaasti unohtanut sen. Cabourgiin saavuttuani menin turisti-infoon kysymaan karttaa ja tietoa laivoista. Siella kerrottiin, etta Cabourgista ei mene laivoja Englantiin. Jaaha, sepas kiva. Sen sijaan Ouisterhamista menee. Ouisterhamiin on linnun tieta noin 10km, mutta koska valissa on lahti, niin teita pitkin on n.30km ja jos ei halua menna motareita pitkin (motarilla ei voi liftata), niin pitaa kiertaa viela 20km. Just. Mun vaihtoehdot on siis menna Ouisterhamiin. Sielta menis kuulemma yolaiva Portsmouthiin. Laivan hinta oli mun mielesta ihan ryostohinta varsinkin verrattuna Tukholman risteilyhintoihin! Toinen vaihtoehto on yrittaa laivaliftausta Cabourgista tai sitten lahtea Calaisiin, jonne on viela n.350km. Calaisin plussa on se, etta se on niin lahella Englantia, ettei lippu vaan voi maksaa hirveesti. Sielta voi myos saada autokyydin, koska sielta menee tunneli Englantiin.

Ma menin kahvilaan istuu. Mun vakio, kun en tieda, mita tehda. Kahvilat tekee ihmeita paatoksenteolle. :D Istuin ja ihmettelin. Oli iltapaiva ja yolaiva lahtisi vasta klo 23. Aikaa oli rutkasti. Bussilippu Ouisterhamiin maksaisi luultavasti vahintaan 10€, luultavasti lahemmas 20€. Tervetuloa Ranskaan. Silla hinnalla lentaisi hyvassa lykyssa jo Skotlantiin...Ma oon hullu ku liftaan itsepaisesti. Ma olin kuitenkin siina vaiheessa ihan tapinoissa siita, etta oon niin lahella Englantia, etta hylkasin Calaisin. Paatin kayda tsekkaamassa Cabourgin sataman, jos siella ois vaikka joku kalastajalaiva menossa Englantiin ja ottais mut kyytiin. Jos ei, niin lahtisin liftaa kohti Ouisterhamia ja menisin yolaivalla Englantiin.

Kalastajalaivaa ei loytynyt, eika oikeestaan satamaakaan. Pikkulaivoja siella taalla, mutta ei yhtakaan, minka ois voinu kuvitella menevan Englantiin asti. Peukku pystyyn vaan ja Cabourgista kohti Ouisterhamia. Paasin sinne yhdella kyydilla!! Terminaaliin asti!! Kyyditsijan oli tarkoitus menna vaan seuraavaan kylaan, mutta muutti mieltaan ja toi mut terminaaliin asti! Kyyditsija oli hollantilainen ja puhui sujuvasti englantia. Se oli helpotus, koska mun ransa on oikeasti surkea. Terminaalissa vaihtoehtoina oli yolaiva, joka maksoi 71€ ja aamulaiva, joka maksoi 64€. 7€:lla ei saa yopaikkaa, joten joko nukkuisin ulkona yon tai menisin yolaivalla. Yolaiva, todellakin! Akkia vaan pois Ranskasta!! Koska laivan lahtoon oli yhakin monta tuntia, niin ajattelin jattaa tavarat sailytykseen ja lahtea tutustumaan Ouisterhamiin. Kysyin infosta, missa on tavarasailytys. "Meilla ei ole turvallisuussyista tavarasailytysta." Jaaha, istuin alas ja mietin. Jos jattaisin rinkkani infon eteen, niin virkailija vois kattoa sen peraan. "Laukkua ei saa jattaa turvallisuussyista yksin." Mita hittoa? Minahan se tassa turvaa kaipaan!! Mun omaisuus!! Toihan on sama kuin sanois "Meilla ei ole turvallisuussyista tassa kaupungissa hotelleja" ja sitten kysyisin "Nukunko sitten kadulla?" ja vastaus olisi "Ei, se on kiellettya turvallisuussyista." Olin kiukkunen. Ei sitten, mennaan sitten rinkan kanssa kavelylle! Eipa sita olekaan liikaa raahattu viime aikoina.

Kavelin ja ihastelin britti-ranska-alppitaloja. Ouisterhamkin oli viehattava pikkukaupunki. Kauas en kylla kavellyt. Lahinna nautiskelin ulkoilmasta. Terminaalissa kattelin, kun siella oli kait joko kielikoululaisia tai luokkaretkelaisia iso kasa, englantia ne puhui. Niiden elama naytti niin mukavan leikkisalta ja sitte nuorisoilmio "olen niin yksilollinen" = jokaisella on samanlaiset vaatteet.

Pitka odotus palkittiin ja paasin laivaan. Mulla oli istumapaikka tuolihuoneessa. Tuolit oli mukavasti merellepain ja ikkuna koko seinan kokoinen. Pimeassa merta ei kovinkaan paassyt ihailemaan. En kauaa viettanyt aikaa tuolilla. Otin mallia muutamasta muusta ihmisesta siella ja menin tuolirivin taakse ja levitin makuualustan ja otin makuupussin esille. Ah! Kunnon younet! Nainpa jai sitten nakematta Ranskan laivan Karaoket ja muut. Lepo riitti viihdykkeeksi. :)